Uudenkaarlepyyn vesilaitoksen

puhdistuskyky viisinkertaistuu

Uudenkaarlepyyn vesilaitoksen teho viisinkertaistuu jouluun mennessä, jolloin vedenpuhdistamon laajennus on valmiina. Nykyään vesilaitos pystyy puhdistamaan vettä 10 m³ tunnissa, mutta laajennuksen jälkeen on määrä 50 m³. Vesimäärä riittää n. 5.000 asukkaalle. Kustannukset ovat 200.000 mk.


Laajennustyöt aloitettiin urakoitsijan, Oy Veston toimesta heinäkuun alkupäivinä. Tällä hetkellä on pohjalaatta valettu ja 12 kpl betonipilareita on valettu kallioon pohjan tueksi. Samalla on vahvistettu vieressä olevaa pesularakennusta, jonka alakerrassa entinen vedenpuhdistamo sijaitsee.

Työmaalla on tällä hetkellä 12 miestä. Vastaavaa mestarina on rkm. Matti Virrankoski, työnjohtajana Unto Silvennoinen ja valvojana Uudenkaarlepyyn rakennusmestari Nils Levlin. Työtä helpottaa se, että betoni saadaan valmiina Pietarsaaresta.

Vesilaitos ottaa veden Lapuanjoesta, jonka äärellä se sijaitsee. Puhdistaminen tapahtuu vanhassa ja samoin uudessa osassa kemiallisella menetelmällä. Laajennusosan pinta-ala on 9 x 11 metriä ja korkeus 7,5 metriä, vaikka siitä maan päälle tuleekin näkyviin vain 2,5 metriä.



Uudenkaarlepyyn vesilaitoksen laajennustyömaan ”terävä pää” vielä alkuvaiheissa olevan rakennuksen äärellä. Oik. valvoja, rkm. Nils Levlin, vastaava mestari, rkm, Matti Virrankoski ja työnjohtaja Unto Siivennoinen.
Förstoring.



Vaasa, 1966.
Susanne Öst f. Levlin tillhandahöll.


Läs mer:
Reningsverket från norr.
Fler artiklar ur tidningen.
(Inf. 2019-11-03, rev. 2019-11-13 .)