* * *
Uusikaarlepyy rakentaa
lastentarhan, vesijohtoja,
katuja ja viemäreitä
Uudenkaarlepyyn kaupungilla on tällä hetkellä työtä ”kädet täynnä”, kertoi kaupungin rakennusmestari Nils Levlin, joka joutuu käytännössä pitämään huolta siitä, että työt tulevat aikanaan ja kunnolla tehdyiksi.
Rakenteilla on lastenkoti, vesijohtoja, ja viemäreitä kaivetaan jatkuvasti. Myös suurehko katutyö odottaa tekijäänsä. Näihin puuhiin menee useita satoja tuhansia markkoja. Kaupungin omissa töissä on nyt yhdeksän miestä koneiden lisäksi.
Lastentarha
valmistumassa
Uudenkaarlepyyn lastentarha on valmistunut ennätysvauhtia. Rakentaminen aloitettiin 4 viikkoa sitten ja talo otetaan käyttön 1.9. Tällainen vauhti selittyy kuitenkin siitä, että talo rakennetaan elementeistä, joskin varsinaiseen rakennustyyppiin on tehty taseita parannuksia.
Lastentarha tulee erittäin hyvälle paikalle laajojen nurmikoiden ympäröimälle alueelle vanhan aseman läheisyyteen. Aikaisemmin on lastentarhan hoitanut SPR:n paikallinen osasto. Jotta kaupunki voisi ottaa tämän haltuunsa, vaadittiin uusi rakennus, joka nyt saadaan. Uuteen lastentarhaan voidaan ottaa 28 lasta ja opettajia tulee yksi, jolle järjestetään apulainen.
Uusikaarlepyy saa uuden lastentarhan. Rakennuksen
edustalla kaupungin rakennusmestari Nils Levlin. Förstoring.
Kokoa lastentarhalle tulee 120 m² ja kustannukset ovat n. 50.000 markkaa. Talo sisältää leikkihuoneen, kanslian, sairashuoneen, hallin, kaksi wc:tä, keittiön, pesu- ja pukuhuoneen ja useita komeroita.
Erikoisuutena on lämmitys, joka on uusinta uutta Uudessakaarlepyyssä. Talo tullaan lämmittämään sähköllä ja se tulee taloudellisesti kannattavaksi käyttämällä hyväksi yösähköä. Myös lämmityslaitteet ovat tavallisuudesta poikkeavia. Aikaisempien pattereiden sijasta lämmittäminen tapahtuu lämpösäteilijöillä. Ne ovat siistejä kaappien mallisia esineitä, ja keittiöön tuleva elementti muistuttaa erehdyttävästi jääkaappia. Pienimmät säteilijät sijoitetaan pieniin huoneisiin ja kolme isointa asennetaan leikkisaliin. Säteilijät varaavat yön aikana sisuksiinsa lämpöä, jota ne luovuttavat halutulla nopeudella halutun ajan sisässä. Hätätilanteessa voidaan säteilijöitä lämmittää lisää päivällä, mikä tietysti maksaa melkoisesti. On kuitenkin laskettu, että yölämmityksen pitäisi olla riittävä kuumentamaan säteilijöitä niin paljon, että ne pystyvät pitämään talon lämpimänä iltaan saakka, jolloin uusi lämmittäminen taasen alkaa.
Vesijohtoja
ja viemäreitä
Parhaillaan kaivetaan vesijohtoja ja viemäreitä urheilu- ja nuorisotalon tontille. Pituutta kanavalle tulee 350 metriä ja rahaa on varattu 40.000 markkaa. Vuoden kuluessa on jo valmistunut kolme samanlaista kohdetta, joiden yhteispituus on 400 metriä.
Läpi kallion vedetään vesijohtoja ja viemäreitä Uudenkaarlepyyn urheilu- ja nuorisotalolle. Förstoring.
Huomattava
katutyö
Uudenkaarlepyyn valtaväylä, Itä- ja Länsiesplanaadinkatu, tullaan asvaltoimaan ensi kesänä. Sitä varten pohjustettiin viime kesänä toinen Esplanadi ja piakkoin alkavat työt toisella 550 metriä pitkällä osuudella. Pohjustaminen kestää n. kuukauden ajan, mutta jälkityöt vievät yhtä paljon aikaa kaivojen siirtojen ja kaapelitöiden vuoksi. |